Sammakko ja työterveys
07.02.2025
Aloitin lääketieteen opiskelut vuonna 1977, eli vuosi ennen kuin työterveyshuoltolaki hyväksyttiin eduskunnassa. Laki tuli voimaan vuoden 1979 alusta, mutta lääkärikoulun ajalta en muista mitään erityistä siihen liittyen. Kansanterveystieteen kurssilla taisimme käydä jossain tehtaassa, joten ei työterveyshuolto – jos sitä käsiteltiin – opiskeluaikana mitenkään säväyttänyt.
Valmistumisen ja armeijan jälkeen minulle tarjoutui mahdollisuus ottaa hoitaakseni pienen lääkärikeskuksen työterveyslääkärin tehtävät. Sitä kautta pääsin Työterveyslaitoksen ”pitkälle kurssille”, jonka ansiosta innostuin ensin erikoistumaan alalle ja jatkamaan vielä työlääketieteeseen. Ruokahalu kasvoi syödessä ja etenin Työterveyslaitoksella tehdyn väitöksen jälkeen työterveyshuollon dosentiksi.
Kun vertaan työterveyshuoltoa sellaisena kuin se oli 80-luvun alussa ja miltä se näyttää nyt 40 vuotta myöhemmin, ei voi kuin ihmetellä. Työterveyshuoltoa on tietoisesti kehitetty päivittämällä lakia sekä laatimalla asetuksia ja oppaita. Kuitenkaan suurinta työterveyshuoltoa kohdannutta muutosta ei kukaan suunnitellut, ei ehkä toivonutkaan, vaan se vaan on tapahtunut.
Onko työnantajilla enää valinnan varaa?
Lain mukaan työterveyshuollon järjestämiseen on neljä tapaa: työnantaja voi ostaa palvelut terveyskeskuksesta tai lääkärikeskuksesta, jos ei halua perustaa työterveysasemaa yksin tai yhdessä muiden yritysten kanssa.
Lain voimaantulon jälkeen puolet työterveyshuollon piiriin kuuluvista sai palvelut oman työnantajan työterveysasemalta. Terveyskeskusten ja ry-muotoisten osuus oli reilu kolmannes, kun taas lääkärikeskukset olivat palveluntuottajista vähemmistönä. Muutos palvelurakenteessa on ollut valtava. Toissa vuonna lääkärikeskukset tuottivat palvelut jo 90 %:lle työterveyshuollon piirissä olevista ja yhteensä vain 10 % sai palvelut joltain muulta kolmesta palveluntuottajasta.
Tämä kehitys on vaikuttanut erityisesti sairaanhoitopalveluihin. Aikoinaan omalta työterveysasemalta sai sairaanhoitopalveluita maanantaista perjantaihin ja vain päiväsaikaan. Muilta osin sairaanhoidossa tukeuduttiin julkiseen terveydenhuoltoon ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Tarjonta lisää kysyntää
Nyt työnantajan kustantamissa sairaanhoitopalveluissa ei ole mitään rajoitteita resurssien tai kellonajan suhteen. Palveluja on tarjolla melkein milloin vaan, vaikka yleensä niitä ei enää tuotakaan oma työterveystiimi, vaan saman lääkärikeskuksen katon alla toimivat yleislääkärit. Lisäksi alati lisääntyneet etäpalvelut alentavat kynnystä yhteydenottoon, mikä on vielä omiaan lisäämään sairaanhoidon kysyntää.
Kehitys on johtanut sekä sairaanhoitoon tarvittavan lääkäriresurssin kasvuun että työnantajien kustannusten nousuun, eikä kummallakaan ole tekemistä työterveyshuollon erikoisalan toiminnan kanssa. Kasvaneet kustannukset ajavat asiakasyritykset epäilemään voittoa tavoittelevien työterveysyritysten tarkoitusperiä, mikä vaarantaa yhteistyölle keskeisen luottamuksen.
En pidä todellisena uhkana, että ajoittain kärkevästäkään kritiikistä huolimatta työterveyshuollon sairaanhoitoa tultaisiin edes voimakkaasti rajoittamaan. Niin kauan kuin Suomessa on yksityisiä sairaanhoitopalveluita, ei ole mitään mahdollisuutta estää lääkäreitä hoitamasta työntekijöitä entiseen tapaan työnantajan kustannuksella tai sairauskuluvakuutuksen kautta.
Muutoksessa mahdollisuus
Meidän työterveyden ammattilaisten on oltava tarkkoja, milloin puhumme erikoisalan tavoitteista ja milloin työterveyspalveluiden tuottajan tavoitteista. Palveluita tulee järjestää niin, että erikoisala pystyy käyttää osaamistaan ja tuottaa parhaan mahdollisen lisäarvon suomalaisille työpaikoille. Yksityiseen palvelujärjestelmään kuuluu oikeus voiton tuottamiseen omistajille. Tähän tähtäävä toiminta ei automaattisesti edistä erikoisalan etua.
Todellisen mahdollisuuden järkevöittää työterveyshuollon sairaanhoitoa tarjoaa perusterveydenhuollossa (toivottavasti) yleistyvä omalääkäri- tai omatiimijärjestelmä. Työterveyslääkärin ei tule missään nimessä ottaa hyvinvointialueen nimeämää omalääkärin roolia. Omalääkärin tulee olla yleislääketieteen erikoislääkäri, eikä omalääkäri voi olla sidoksissa työsuhteeseen. Lisäksi perheen pitää voida halutessaan käydä samalla omalääkärillä.
Keskeinen kysymys on, miten työterveyshuolto saataisiin integroitua omalääkärijärjestelmään niin, että meidän erikoisalallemme kuuluvat ongelmat siirtyisivät luontevasti omalääkäriltä potilaan työterveyshuoltoon. Työote-hanke on hyvin osoittanut, että tämä on mahdollista. Lisäksi näyttö hankkeen vaikuttavuudesta työkyvyttömyyden pitkittymisen ehkäisyssä on kiistaton.
Hyvät kollegat, varokaamme, ettei työterveyshuollolle käy kuin sammakolle kattilassa. Kun vesi lämpenee pikkuhiljaa, sammakkorukka ei huomaa muutosta ja juuri ennen loppuaan ihmettelee, miten tässä nyt näin pääsi käymään.
Kari-Pekka Martimo, LT, Dos.
Työterveyshuollon ja työlääketieteen erikoislääkäri
Vakuutuslääketieteen erityispätevyys
Osastonjohtaja, työkykyriskien ennakointi ja tutkimus
Työeläkeyhtiö Ilmarinen